sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika (2013)

Alkuteos: Skuggpojken
Suomentaja: Maija Kauhanen (2015).
Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 348.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Anna Henriksson.

Olen esitellyt Kirjakimarassa tähän mennessä reilut parisataa kirjaa, joista alle kymmenen on ollut jännäreitä. Yleensä siis kierrän dekkarihyllyn kaukaa. Ajoittain kuitenkin poimin sieltä jonkin teoksen ikään kuin siedätyshoidon nimissä, sillä haluaisin tuntea genreä paremmin. Metodi tepsii, sillä esimerkiksi Jo Nesbø on hurmannut minut täysin. Nesbøn imussa päätin tutustua muihinkin skandidekkaristeihin: jospa löytyisi lisää helmiä!

Vallgren herätti kiinnostusta myös siksi, että hän on yksi toukokuisen Helsinki Lit -tapahtuman kirjailijavieraista. Varjopoika on Vallgrenin ensimmäinen dekkari, jota edeltäneeseen ansiokkaaseen kirjailijanuraan lukeutuu esimerkiksi August-palkinto.

Vuonna 1970 Tukholman metrossa katoaa pikkupoika jäljettömiin, kun hän on isänsä ja veljensä kanssa menossa junaan. Tragediat tuntuvat koettelevan samaista Klingbergin perhettä tuon katoamisen jälkeen, ja nyt 40 vuotta myöhemmin myös jäljelle jäänyt veli katoaa. Hänen vaimonsa ei usko miehen lähteneen omasta halustaan. Vaimo pestaa selvitystyöhön Danny Katzin, jonka tietää olleen miehensä armeijakaveri, luottomies.

Danny Katz on hämärätaustainen, ex-huumeriippuvainen ja väkivaltarikoksesta tuomittu mies, joka on saanut armeijakoulutuksen. Tarinan alkaessa kaikki edellä mainittu on näennäisesti historiaa ja Katz elättää itsensä lähinnä käännöstöillä. Klingbergin perheen mysteeriä selvitellessään Katz joutuu kohtaamaan menneisyytensä uudelleen.

Vauhtia ja väkivaltaa riittää, kun monivaiheinen rikosvyyhti vie Katzin aina Karibialle saakka. Juoni toimii ja kirja on pakko lukea ahmien. Pientä jahnausta Vallgren tosin harrastaa: Katz kertaa turhan usein, mitä jo tietää. Joo joo, mennään eteenpäin!

Vallgrenilla on kiistatta sujuva kynä ja juonen punomisen taito, mutta silti en kirjalle suuremmin lämmennyt. Katzin hahmosta lähtien tarina maistui liian suunnitelmalliselta. Vertauksen vuoksi Jo Nesbøn Harry Holesta muodostui mielestäni paljon monipuolisempi, karismaattisempi ja syvempi hahmo jo ensimmäisessä kirjassa (itse asiassa en ole tuota sarjaa vielä ensimmäistä osaa pidemmällä).

Nihkeästä arviostani huolimatta voisin kyllä lukea kirjan (uskoakseni tulossa olevat) jatko-osat. Odotan myös Vallgrenin kohtaamista kirjallisuusfestareilla: on mielenkiintoista kuulla, miksi August-palkittu "vakava" kirjailija ryhtyi kirjoittamaan jännäreitä. Skeptisesti epäilen motiivin löytyvän kruunupinoista, joita toinen toistaan myyvemmät pohjoismaiset dekkaristit epäilemättä saavat. Mutta en tuomitse mutun perusteella – katsotaan, mitä Vallgren kertoo.

Varjopojasta ovat bloganneet ainakin Kirsi, Susa, Annika, Lukuneuvoja ja Kuutar.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...