keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Nannan II puolikas lukumaraton: Keltainen maraton

Jälleen on aika uppoutua lukemiseen ihan toden teolla: aion viettää seuraavat noin 12 tuntia tiukasti kirja kädessä. On puolikkaan lukumaratonin aika!

Opuscolo-blogin Valkoisen kirahvin innoittamana tälle keltaiselle matkalla. Tämänkertainen maraton poikkeaa edellisistä kohdallani siinä, että nyt luen yhden tiiliskiven, en monta ohukaista kirjaa.

Maratonkirjani on paljon suitsutettu sveitsiläisen Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Ostin kirjan omaksi, koska en malttanut jäädä kirjaston jonoon odottelemaan ja koska puolivakavissani kerään Tammen Keltaista kirjastoa.



Totuus Harry Quebertin tapauksesta on saanut rutkasti julkisuutta, ja siitä on kirjoitettu paljon blogeissakin. Kirjasta ovat ehtineet blogata esimerkiksi Katja, Norkku,  Amma, Emmin, Booksy ja Sonja. Silmäilin näitä arvioita, mutta kovin tarkkaan en muiden bloggaajien tekstejä vielä lukenut, etten tietäisi kirjasta etukäteen liikaa.

Silmäilyistä mieleeni jäi monia kuvailuja uppoutuneista lukuhetkistä ja luonnehdintoja hyvin kirjoitetusta ja mukaansa imaisevasta lukuromaanista. Yllätykselliseksikin kirjaa kuvailtiin. Moni mainitsi, että kirja on kepeä ja viihteellinen ja ihmetteli sen julkaisemista kunniakkaassa Keltaisessa kirjastossa. Mielenkiintoista – nyt lähden selvittämään, mitä minä tästä paksukaisesta pidän.

Tänään samaan aikaan maratonia tahkoavat tahoillaan ainakin Valkoinen kirahvi ja Suketus.

Kello on nyt klo 08:00 ja alan lukea. Luen noin 12 tuntia, tai kunnes kirja on luettu. Lukutahtini on tyypillisesti noin 60 sivua tunnissa, joten taukoineen urakka saattaa venähtää pidemmäksi. Päivitän tätä postausta ja blogini Facebook-sivua päivän mittaan fiiliksen mukaan. Tervetuloa seuraamaan maratonia!

* * *

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (2012)
Alkuteos: La vérité sur l’affaire Harry Quebert.
Suomentaja: Anna-Maija Viitanen (2014).
Kustantaja: Tammi.
Sivumäärä: 809.
Mistä minulle: ostin uutena.

 

* * *

Aikaa kulunut: 2 tuntia 30 minuuttia
Luettuja sivuja nyt: 120

Sää suosii maratoonaria: lähdin matkalle aamuauringon lempeydessä. Kaunis sää voi olla jollekulle haitta maratonilla, mutta minulle aurinko käy mainiosti. Maratoonaan mökillä, ja poutasäällä täällä on lukupaikkoja huomattavasti enemmän.


Alkumatka taittui aamukahvin voimalla. Nyt jatkan taas jokusen tunnin, sitten olisikin lounastauon paikka. Mitään erikoisherkkuja en maratonille pystynyt varaamaan, kun keksin osallistua koitokseen vasta eilen. Ja täältä saaresta ei noin vain kaupassa käydäkään. Niillä siis mennään, mitä kaapissa on. Onneksi olen saanut säästeltyä vähän karkkia tänne viikon puoliväliin saakka, joten lukunameja löytyy, jos alkaa urakka tympiä.

Ennen lukemisen aloittamista aamulla hieman huolin siitä, miten viihdyn koko päivän yhden kirjan kanssa. Mitä jos se on minusta ihan kuraa? Onneksi huoleni oli turha, sillä Dickerin teksti alkoi vetää heti ensimmäisiltä sivuilta.


Päähenkilö on ensimmäisen kirjansa vuosi sitten julkaissut Marcus Goldman, joka nyt tuskailee valkoisen paperin kammon kourissa: uusi romaani ei ota syntyäkseen. Jaksan innostua kirjailijasta kirjan päähenkilönä, vaikka monien mielestä se on aika kulunut asetelma. Toinen keskeinen henkilö on niin ikään kirjailija, Harry Quebert, joka oli Marcuksen opettaja yliopistossa ja jonka uran huippuvuosista on jo aikaa. Marcus ja Harry ystävystyivät yliopistossa, ja Harry valmensi Marcusia kirjailijaksi.

Nyt Harry vuorostaan tarvitsee Marcusin apua: häntä syytetään vuosikymmeniä sitten kadonneen 15-vuotiaan Nolan murhasta. Marcus uskoo Harryn syyttömyyteen ja rientää tämän avuksi New Hampshireen ja alkaa selvitellä juttua...



Luen kirjaa innolla. Se on jo saanut minut otteeseensa kuin jotkut Murakamin tai Irvingin teokset. Tästä on hyvä jatkaa!

* * *

Aikaa kulunut: 4 tuntia 30 minuuttia
Sivuja luettu: 241



Nyt jo uskallan sanoa, että tämä kirja oli nappivalinta maratonkirjaksi! Juoni koukuttaa, ja Dicker tiputtelee lukujen lopussa sellaisia cliffhangereita, että on pakko lukea vähän eteenpäin ja sitten vielä seuraava luku ja vielä seuraava...

En ole halunnut pitää hirmuista kiirettä, vaan olen välissä tiskannut ja jaloitellut koiran kanssa. Kirja on hyvä ja haluan nauttia siitä ilman kiireen tuntua. Olen myös viettänyt aikaa somessa ja seurannut muun muassa samaan aikaan maratoonaavien Valkoisen kirahvin ja Suketuksen taivalta.

Jos joku kirjaa lukematon ihmettelee tuota yllä olevaa kuvaa, niin kerrottakoon, että kirjassa luvut etenevät käänteisessä numerojärjestyksessä. Ensimmäinen luku oli 31 jne. Nyt vähän lounasta lautaselle ja sitten pian takaisin kirjan pariin. 


* * *

Aikaa kulunut: 8 tuntia 30 minuuttia
Sivuja luettu: 440



Ohhoh, tästähän kehkeytyi kunnon aurinkopäivä! Varjossa on 22 astetta, auringossa välillä jopa liian tukalaa. Onneksi pieni tuuli vilvoittaa, niin puolivarjossa on kiva loikoilla.

Kirjassa juoni monimutkaistuu vauhdilla: uusia epäilyjä syntyy ja ihmisistä paljastuu uusia puolia. Tasoja on monia, mutta näin yhtäjaksoisesti luettuna ne eivät pääse menemään sekaisin, kun koko tarina on tuoreessa muistissa.

Kirjaa on verrattu Twin Peaksiin, enkä minäkään ole välttynyt tältä assosiaatiolta. Mieleeni on tullut myös taannoinen tv-sarja Jälkiä jättämättä, jossa pohdittiin, kuka murhasi Rosie Larsenin. Pikkukaupungissa tapahtuu murha, ja sen selvittäminen nostaa esiin salattuja asioita.

Jatkan lueskelua ulkosalla, kun on näin hieno päivä. Illemmalla on varmaankin paettava hyttysiä sisätiloihin. En kyllä millään uskoisi, että olen lukenut jo yli 8 tuntia, niin nopeasti päivä on kulunut. Kahvikupposen voimalla urakka jatkuu!


* * *

Aikaa kulunut: 12 tuntia
Sivuja luettu: 607



Tuli puolikas lukumaraton juuri täyteen noin ajan puolesta, mutta jatkan sinnikkäästi lukemista. Kirjaa on vielä parisataa sivua jäljellä eikä lopun lukemista voi lykätä, niin jännäksi menee!

Täytyy ihmetellä, miten paljon Dicker on saanut mahdutettua tähän yhteen kirjaan, eikä aineksia ole silti liikaa. On rakkaustarinaa, rikostarinaa, ohjeita kirjoittamiseen, muistoja, nykyhetkeä, otteita kahdesta kirjasta ja mitä vielä unohdankaan. Kuulostaa hurjalta, mutta ihme kyllä toimii moitteettomasti.

Alan lämmittää saunaa tässä lukemisen ohessa. Ehkäpä tämän vuorokauden puolella alkaa lukumaratonini maalialue häämöttää :)

* * *

Aikaa kulunut: 16 tuntia
Sivuja luettu: 809

Tsempparikoira hyytyi alkuillasta, kohta myös maratoonari.

Maalissa ollaan! Vähän venähti tämän puolimaratonin pituus, mutta mihinkäs pakkolomalaisella kiire olisi :)

Luin lähes yhtäjaksoisesti aamukahdeksasta puolille öin, välillä tosin lepuuttelin silmiäni ja kastelin kukkia, tiskasin, saunoin...

Maraton oli onnistunut kirjan, sään, evästen, tsempparin ja fiiliksen puolesta. Takana on ihana, aurinkoinen lukupäivä. Nautin kirjasta joka sivulla. Nyt olen sen verran pökerryksissä lukemisesta, että säästän tarkemmat analyysit toiseen ajankohtaan. 

Kiitos koitostani seuranneille kannustuksesta! Mahtavaa, että olitte tukena!

21 kommenttia:

  1. Sinulla on loistokirja hyppysissäsi! Aloitin kirjan eilen, luin alkua ja niinhän siinä kävi, että uni ei meinannut tulla, kun tähän hyppäsin. Luen tätä maratonilla aina, kun lukeminen sakkaa. Sen verran vetävä on Dickerin tiiliskivi :)

    Antoisaa päivää! Tsemppiä! Nyt jo mennääään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku ainakin vetää hyvin, saa nähdä, kestääkö taika loppuun saakka!

      Hyviä lukuhetkiä sinullekin :)

      Poista
  2. Hyvältä vaikuttaa. Ja ihana ympäristö lukemiseen! Minun pitää tyytyä ihan kotioloihin, joissa ei toki sinänsä ole mitään valittamista, mutta koska parvekkeella ei tällä hetkellä ole mitään huonekaluja, en voi sitäkään hyödyntää. No, ovi auki ja sohvalle, sillä se sujuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkiympäristö on ainakin minulle ideaali paikka maratoonata, kun on rauhaa ja erilaisia lukupaikkoja. Ei pääse puutumaan :)

      Poista
  3. Ihana ensimmäinen kuva! Minäkin suuntaan nyt rantaan - on kertakaikkisen kaunis päivä kökkiä kotosalla. Pihoo, meren tuulet kutsuvat!

    Tsemppiä lukemiseen - myös tuo tiiliskivi etenee... kulkee mukanani, sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen maraton onnistui yli odotusten, kun sää suosi ja kirja veti!

      Poista
  4. Tiiliskivi on hyvä valinta maratonille, jos osuu sopiva kirja. Minä luin viime vuonna maratonilla yhden John Irvingin kirjan, enkä paljon muuta ehtinytkään. Sinulla näyttää sujuvan hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kirja oli täydellinen maratonkirja, toisinkin olisi voinut käydä. Lukiessani Dickeriä huomasin monesti ajattelevani Irvingiä ja nyt mietinkin, minkä Irvingin kesälukemistooni mahduttaisin...

      Poista
  5. Vaikuttaa antoisalta kirjalta, taidanpa laittaa lukulistalle. :) Tsemppiä loppu-urakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tsempeistä, näitä oli kiva eilen lukea :)

      Poista
  6. Kävin vasta nyt lukemassa maratonin sujumisestasi, mutta hyvinhän se näköjään sujui. :) Olen hieman epäröinyt Harry Quebertin lukemista, sillä olen kuullut siitä niin kahtia jakautuneita kommentteja. En tiedä, sijoittuisinko itse pitäjiin vai inhoajiin, mutta nyt taas tuntuu siltä, että kirjaa täytynee ainakin kokeilla jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen sujui tosiaan mainiosti, osansa oli hienolla säällä :) sanoisin kirjan sopivan esimerkiksi lomalukemiseksi, sillä juonivetoinen ja kepeä se kyllä on.

      Poista
  7. Kiitos kaikille kannustuksesta ja kommenteista! Vastailen yöunien jälkeen, nyt ovat silmät jo sikkuralla :)

    VastaaPoista
  8. Hieno saavutus! Minä huitelen kirjassa nyt alkupuoliskolla. Mukava kuulla, mitä mieltä lopulta kirjasta olit, joskin uskaltaudun lueskelemaan vasta, kun kirja on luettu. Nyt kyllä hidastuu lukutahti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä aika puristus lukea tämä päivässä :) yleensä en ole maratonkirjoista tehnyt enää erillistä postausta, mutta nyt taidan tehdä poikkeuksen.

      Poista
  9. Hieno suoritus! Päiväsi vaikuttaa olleen hieno kesäpäivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sää suosi kyllä koko päivän; aurinko antoi mukavasti energiaa urakkaan.

      Poista
  10. Minulla tuo kirja ja maraton on edessä eli 19.6. Minä kerään myös Keltaista kirjastoa. Huolin sitä myös pokkareina, jotta karttuu nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinullekin maratonillesi, olet valinnut mielestäni huippukirjan matkallesi - toivottavasti sinäkin pidät siitä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...