lauantai 11. tammikuuta 2014

Eduardo Mendoza: Tulvan vuosi (1992)

Alkuteos: El año del diluvio.
Suomentaja: Tarja Härkönen (1999).
Kustantaja: Tammi.
Sivumäärä: 151.
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Leena Kilpi
Tulvan vuosi saa kunnian olla Lukemalla maailman ympäri -haasteeni ensimmäinen luettu kirja. Espanjalaisen Mendozan romaani sijoittuu 1950-luvun Kataloniaan: Espanjan sisällissota on tuoreessa muistissa, vuorilla liikkuu lainsuojattomia, ja diktatuuri säätelee elämää.

Tarinan päähenkilö on sisar Consuelo, nunna, joka on vastikään nimitetty luostarin johtajattareksi. Luostarin sairaala on rapistunut, joten Consuelo yrittää saada järjestymään rahoitusta muuttaakseen sairaalan vanhainkodiksi. Consuelo kääntyy paikkakunnan varakkaimman puoleen, ja niin hän törmää naistenmiehen maineessa olevaan Augusto Aixelàan.

Talouskeskustelujen tiimellyksessä Aixelà saa Consuelon tunteet vyörymään patoja murtavan tulvan lailla. Kielletty suhde ja Consuelon asema vertautuvat Kataloniaa koetteleviin luonnonilmiöihin. Ensin vaivaa pakahduttavan tuskainen helle, jota ei pääse pakoon missään, vaikka kuinka yrittäisi. Helle kuivattaa kaiken. Sitten sataa kaatamalla: joki tulvii yli äyräiden "ulos luonnollisesta uomastaan", vesimassat tuhoavat rakennuksia ja muodostavat uusia sivuhaaroja. Nämä mullistukset muistetaan pitkään, vielä vuosikymmenten jälkeen.

Pidin paljon Mendozan kerrontatavasta, jossa dialogia ei ole erotettu tekstissä selkeästi. Lukija saa myös päätellä, kenen vuoro on puhua milloinkin. Näin dialogi uppoaa, sulautuu ja välillä jopa sekoittuu kertojan ääneen. Seuraava lainaus on raskaan pitkä, mutta siitä hahmottuu hyvin Mendozan tyyli:
En ole odottanut kauan ja itsehän tulin nyt vuorostani ilmoittamatta etukäteen, mies sanoi, uumoilin että te pysyttelisitte sisätiloissa näillä helteillä, mutta huomaan että ette säiky korkeita lämpötiloja. Meille tuli vähän aikaa sitten vakavia ongelmia leikkaussalin tulvavesien takia ja kirjoitin pinkan kirjeitä, joissa ilmoitan asiasta, kuten velvollisuuteni on, ja olin postittamassa niitä kiireellisinä asiaankuuluville viranomaisille ja sisarkunnan aluejohtajattarelle. Päättelin että olisi viisainta mennä postiin näin hiljaisempaan aikaan päivästä, hän selitti ja huoahti, oli sitten hetken hiljaa ja lisäsi rauhallisemmalla äänellä: Täytyy silti myöntää että helle alkaa käydä jo voimille. Suokaa anteeksi. Nunna käveli – – –
Katkelmassa ensimmäinen virke on merkitty selkeästi Aixelàn puheenvuoroksi. Seuraavassa virkkeessä puhujaa ei ole mainittu, mutta asiasisällöstä voi päätellä sen Consuelon puheeksi. Kolmannessa virkkeessä puheenvuoro ei palaakaan miehelle, vaan Consuelo jatkaa puhumista. Tässä Consuelon toisessa virkkeessä on täsmennetty "hän selitti ja huoahti", ja lukija saa päätellä, että tuo "hän" viitaa juurikin nunnaan, vaikkei sitä ole sanottu. Suomen sukupuolineutraali "hän" tekee tällaisesta kerronnasta välillä monitulkintaista – tällaista piirrettä tuskin on ollut alkutekstissä, sillä espanjassa Aixelà ja Consuelo on helpompi erottaa toisistaan él ja ella -pronomineilla.

Kirjassa on monitulkintaisuutta paitsi kielen tasolla, myös tarinassa. Aluksi kaikki vaikuttaa liiankin jouhevalta, mutta tarina pääsee yllättämään, mikä on aina piristävää.

Välillä törmää takakansiin, joissa kerrotaan liikaa ja jopa jo tulkitaan kirjaa. Tulvan vuoden takakansi on vähäsanainen ja herättää mielenkiinnon, mutta takaliepeen teksti puolestaan on lipsahtanut lavertelun puolelle. Siinä kerrotaan liikaa (jopa "loppuratkaisu"), analysoidaan ja arvotetaan. Pahus, kun harmitti, että menin lukemaan liepeen ennen kirjaa.

Lukukokemuksen alkua varjosti liian tiedon tuoma harmitus, joka onneksi jäi pian taka-alalle, sillä Tulvan vuosi osoittautui kertojaratkaisun ja monitulkintaisuutensa vuoksi hyväksi kirjaksi. Kirjaksi, jossa keskeisimmäksi nousee se, mitä ei kerrota.

Espanja kartalla

Nyt on ensimmäinen ensimmäinen neula kartalla! Toivon kuvien laadun paranevan, kunhan saan hommattua lisävalaistusta kartan lähettyville. Valokuvatessa huomaa, kuinka heikko valaistus kotona onkaan. Ja kun käyttää salamaa, se pilaa kuvat todella rumiksi. Valokuvaustaitoni riittävät ottamaan kivoja kuvia luonnonvalossa, mutta vuodenaika pakottaa opettelemaan lisää.

Mendozan kirja sopii hyvin myös Ihminen sodassa -haasteeseen, sen Sodan liepeillä -osioon. Kirjaa lukiessa heräsi halu saada tietää enemmän Espanjan sisällissodasta, jonka jälkimaininkeihin tarina tutustuttaa. Taas löytyi nimittäin sivistyksestä yhden sodan kokoinen aukko, jota vähän jo yritin Wikipedian tiedoilla paikkailla. Kyseisestä sodasta kertova Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat päätyi oitis kiinnostavien kirjojen listalle.

Kirjallinen matka jatkuu näillä näkymin jo huomenna: seuraava maa sijaitsee myös Euroopassa, mutta paljon lähempänä...

2 kommenttia:

  1. Espanjan sisällissodasta kertoo myös Mendozan viimeisin suomennos Kissatappelu. Se on ainoa mendozan kirja, joka ei tapahdu Barcelonassa, vaan Madridissa juuri sisällissodan aattona. Vaikka Kissatappelu kerrotaan omalaatuisen kepeästi, se antaa hyvän kuvan tunnelmista ennen sisällissotaa. - Pidin Tulvan vuodesta, samoin kuin Kissatappelusta. Mendozalla on vielä yksi suomennettu kirja, Ihmeiden kaupunki.


    Koko Espanjan nykykirjallisuus tuntuu käsittelevän sisällissotaa, avoimesti tai verhotummin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin pitää Mendozan nimi mielessä, kun Lukumatkan jälkeen mietin kiinnostavaa luettavaa. Tuo Kissatappelu kuulostaa hyvältä! Olen tainnut sitä töissä selailla, mutta vielä ei ollut sen vuoro.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...