maanantai 25. syyskuuta 2017

Karl Ove Knausgård: Syksy (2015)



Alkuteos: Om høsten.
Suomentaja: Jonna Joskitt-Pöyry (2016).
Kustantaja: Like.
Sivumäärä: 217.
Oma arvioni: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Norjalainen Karl Ove Knausgård uhkasi lopettaa kirjoittamisen kuusiosaiseen Taisteluni-sarjaan, jossa kirjailija avasi omaa ja läheistensä elämää tarkan raportoivasti ja jolla mies nousi maailmanmaineeseen. Kaikkien Knausgård-fanien iloksi näin ei käynytkään, vaan nelisen vuotta Taisteluni-sarjan päätösosan ilmestymisen jälkeen Knasu julkaisi jälleen: nyt vuorossa oli neliosainen Vuodenaika-sarja, joka on omistettu hänen neljännelle, sarjan alussa vielä syntymättömälle tyttärelleen.

Löysin Knausgårdin Helsingin kirjamessuilla 2012 ja ensimmäisestä luetusta kirjasta lähtien olen ollut kirjailijan pauloissa. Mitenkään sokeasti en Knasua fanita, eivätkä kaikki Taisteluni-sarjan osat ole saaneet minulta varauksetonta suitsutusta. (Itse asiassa se kuudes on vieläkin kesken, enkä ihan lähiaikoina saa sitä luettua, koska 1200 sivua. Ja koska 400-sivuinen Hitler-essee siellä keskellä.) Välillä kertoja ja hänen toilailunsa ärsyttävät ja rasittavat, ja teksti oli melkoista äijähorinaa. Jotakin nerokasta Taisteluni-sarjassa kuitenkin on.

Vuodenaika-sarjasta kuultuani toki ilahduin siitä, että lempikirjailijani ei jäänytkään lepäämään laakereilleen, mutta jokin pisti kovasti vastaan näissä kirjoissa. Selailin Syksyä kirjastossa suomennoksen ilmestyttyä enkä kiinnostunut tarpeeksi lukeakseni. Nyt olen kuullut niin paljon hyvää kolmannesta osasta, Keväästä, että ajattelin pohjustaa sen lukemista Syksyllä ja Talvella.

Syksy on novellikokoelma, joka koostuu lyhyistä tietosanakirjamaisista artikkeleista. Kirja jakautuu kolmeen osaan, syyskuuhun, lokakuuhun ja marraskuuhun. Jokaisessa osiossa on kaksikymmentä artikkelia ja kirje syntymättömälle tyttärelle.

Asetelma on siis se, että isä kirjoittaa lapselleen mutkikasta maailmaa selventäviä juttuja. Tyyli on melko naivistinen, ymmärrettävästi. Oman artikkelinsa saavat esimerkiksi monenlaiset eläimet (ampiaiset, sammakot, kyykäärmeet, meduusat, mäyrät ja kärpäset), ihmisruumiin eritteet (pissa, oksennus, veri) ja arkielämän esineet (muovipussit, purukumi ja savupiiput). Knausgård perkaa myös abstrakteja käsitteitä, kuten kokemus, yksinäisyys ja hiljaisuus.

Knausgårdin maailmanselitys ja hänelle tyypilliseen tapaan tehdyt huomiot ovat paikoin hykerryttäviä ja kekseliäitä. Leikillisyys yhdistyy vakavaan selittämiseen. Esimerkiksi wc-istuin on "on pelkkä väylä, kauttakulkupaikka, vähän kuin ulosteiden transithalli". Kyseinen artikkeli päättyy lakoniseen toteamukseen "Niin toimii wc-istuin, tuo kylpyhuoneen joutsen."

Ongelmallista tekstikokoelmassa on mielestäni sen epäjohdonmukaisuus. Monet tekstit selittävät maailmaa niin kuin sitä nyt voi syntymättömälle lapselle selittää. Hauskasti, oivaltavasti, edes jotenkin lapsen tasolla pysytellen. Sitten linja rikkoutuu, kun jotkin tekstit nousevat hyvinkin filosofisiksi, korkealentoisiksi. Tekstin kohdehenkilö on selvästi vaihtunut, enää ei puhutella lasta. Fokus on kateissa myös esimerkiksi Häpyhuulet-artikkelissa, jossa kirjoittaja pohtii ensin käsitettä häpeän ja huulten yhdistelmänä, kunnes yhtäkkiä jo hekumoi, miltä tuntuu antaa suuseksiä. Arvaan ja melkein tiedän, että Knausgård ravistelee lukijaa tahallaan, mutta jotenkin se ei nyt toimi.

Syksy on epätasaisuudestaan huolimatta oiva välipalakirja kaikille Knausgårdista pitäville lukijoille. Se on selvästi ollut myös kirjailijalle välityö, sormiharjoitus. Voin hyvin kuvitella, miten hän on istahtanut työpöytänsä ääreen ja tuuminut: "Mistäs tänään kirjoittaisin? No, raapaisempa kasaan muutaman rivin säilyketölkeistä." Tästä asetelmasta ei ehkä synny suurta maailmankirjallisuutta, mutta Knausgårdin katse, leikkisä ajatuksenjuoksu ja rohkeus tuoda itsensä tekstiin saavat aikaan mukiinmeneviä novelleja, ovat aiheena sitten täit tai napit.


Luin Vuodenaika-sarjan kesän aikana, mutta postaukset kirjoista ovat jääneet pyörimään luonnoksiin. Viimeistä osaa lukiessani syntyi ajatus Knausgård-viikosta: sarjan osat tulisi esiteltyä kivasti kokonaisuutena, ja kirjailijalle omistettu viikko toisi tarvittavaa painetta saattaa luonnokset valmiiksi postauksiksi. Niinpä tämä kirjoitus aloittaa Kirjakimaran Knausgård-viikon, ja jutut Talvesta, Keväästä ja Kesästä ilmestyvät myöhemmin tällä viikolla.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Turun Kirjamessut: ennakkotunnelmia ja lippuarvonta




Turun Kirjamessut lähestyvät: kolmipäiväisen tapahtuman alkuun on enää vajaat pari viikkoa aikaa. Ihastuin Turun messujen välittömään ja lämpimään tunnelmaan viime vuonna. Olen iloinen ja kiitollinen, että pääsen osallistumaan tapahtumaan bloggaajapassin turvin myös tänä vuonna.

Tässä postauksessa esittelen tämän vuoden messujen teemaa, jaan ohjelmatärppini kaikille kolmelle messupäivälle ja lopuksi käynnistän kahden messulipun arvonnan. Tekstin lopussa on ohjeet, miten voit voittaa pääsylipun messuille sinulle ja kaverillesi!




Turun Kirjamessujen vuoden 2017 pääteemana on juhlavuottaan viettävä Suomi. "Yksi maa – monta ääntä" näkyy ohjelmakattauksessa seitsemänä erilaisena äänenä: messujen ohjelmassa on tilaa niin uusille, sitkeille, mahdollisille, järjen, sukupolvien, korkeammille kuin lasten äänille. 

Tämän vuoden messujen ohjelmapäällikköinä toimivat kirjailijat Tommi Kinnunen ja Salla Simukka. Heitä on avustanut ohjelman kokoamisessa kirjailija Siri Kolu. He ovat koostaneet monipuolisen ja moniäänisen ohjelman teeman mukaisesti.

Kirjailijakolmikon ideoima somekampanja #montaääntä nousi Twitterissä suureen suosioon ja on tuonut Turun kirjamessuille sekä kirjallisuudelle ylipäätään hurjasti näkyvyyttä. Ideana on tiivistää kirjan juoni 140 merkkiin: 



Tviittien keksiminen ja muiden nokkelien tiivistysten lukeminen ovat villinneet kirjallisuuden harrastajat viime viikkoina. Tuhannet ovat tviitanneet kirjallisuudesta! Twitterin avaaminen onkin ollut viime aikoina erityisen koukuttavaa... Kirjojen arvaaminen on hauskaa puuhaa, vaikka kaikki juonitiivistykset eivät ihan heti aukeakaan. Omaa tietämystään voi testata Ylen sivuilla löytyvällä testillä Testaa, tunnistatko kirjan pelkän twiitin perusteella.

Ohjelmatärppejä messuille


Tällä kertaa olen suunnitellut viipyväni Turussa useamman päivän, joten olen kerännyt tähän alle kiinnostavia ohjelmatärppejä kaikilta kolmelta messupäivältä. En ehkä jaksa messuilla ihan kolmea päivää, mutta onpahan tärppilista valmiina kaikille päiville!

Perinteisemmän kirjamessuohjelman lisäksi luvassa on monia mielenkiintoisia, hieman totutusta poikkeavia ohjelmamuotoja. Esimerkiksi Pienessä Kirjapuodissa järjestetään lauantai- ja sunnuntaiaamuina messutunnelmaan virittävä runousaamiainen klo 8.30‒9.30. Kuulostaa houkuttelevalta nauttia aamiaista samalla kun runoilijat lausuvat runojaan ‒ tänne yritän ehtiä ainakin toisena aamuna! (Pieni Kirjapuoti, Yliopistonkatu 28, www.pienikirjapuoti.fi)

Ohjelmapaljoudesta erottautuvat myös tekstiretriitit. Järjestäjän mukaan tekstiretriitti on huone, jonne voi mennä hetkeksi rauhoittumaan ja kuuntelemaan, kun kirjailijat lukevat kirjojaan. Tämä täytyy kokea! Listasin muutaman minua kiinnostavan kirjailijan ja kirjan, mutta jos tämä ohjelmatyyppi kiinnostaa, niin kannattaa selailla koko ohjelmaa, sillä retriitit ovat käynnissä läpi messujen.

Haluan nostaa esiin vielä messujen lukupiirit, joita järjestetään kaksi: Rosa Liksomin Everstinnaan pureutuva lukupiiri la klo 13.20 ja Kjell Westön Rikinkeltaista taivasta käsittelevä su klo 11.20. Yleisö pääsee seuraamaan kirjan lukeneen lukupiirin ja kirjailijan keskustelua aitiopaikalta. Tämä ei ole suinkaan mikään uusi ohjelmamuoto, mutta minä en aiemmin ole käynyt näissä. Erityisesti odotan Rosa Liksom -lukupiiriä, sillä pääsin tilaisuuden bloggaajaksi. Kirjoitan lukupiirin tunnelmista tuoreeltaan tänne Kirjakimaraan.

Tässä vielä tiivistetysti nostoni ohjelmasta:

Perjantai

Klassikkokeskustelu
11.00-11.30 Agricola A-halli

Hanna Ryti: Syli
13.15-13.30 Tekstiretriitti 1. krs 

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret kaikuisivat
13.30-13.45 Tekstiretriitti 1. krs

Anni Kytömäki: Kivitasku
13.50-14.10 Agricola A-halli

Koko Hubara: Ruskeat tytöt
14.10-14.40 Agricola A-halli

Esikoiskirjapaneeli
14.40-15.40 Agricola A-halli

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
16.30-16.45 Tekstiretriitti 1. krs

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
17.00-17.20 Fiore A-halli


Lauantai


Runousaamiainen, Pieni Kirjapuoti
08.30-09.30 Pieni Kirjapuoti

Janne Saarikivi, Kari Enqvist: Ainoa mikä jää
10.40-11.00 Kuisti B-halli

Minä maalaan kuin jumala!
(Tuoreesta Ellen Thesleff -elämäkerrasta kertomassa kirjailija Hanna-Reetta Schreck)
10.45-11.05 Auditorio

Millainen matka on ollut Kirjojen Suomi?
11.00-11.40 Agricola A-halli

Kirjailija ja hänen kustantajansa
11.30-11.55 Auditorio

Selkokirjapaneeli
12.00-13.00 Jukola 2. krs

Lukupiirissä Rosa Liksom ja Everstinna – Erään ajan anatomia
13.20-14.20 Onerva 2. krs

Stubb ei jätä kylmäksi
15.00-15.20 Agricola A-halli

Satu Taskinen: Lapset
15.15-15.30 Tekstiretriitti 1. krs 

Kirjallisuutemme klassikot ja vaihtoehtoinen kirjallisuushistoria
16.00-17.00 Onerva 2. krs

Sunnuntai

Runousaamiainen, Pieni Kirjapuoti
08.30-09.30 Pieni Kirjapuoti 

Suomenruotsalaisen kirjailijan ja suomentajan yhteistyö 
(kirjailija Kjell Westö ja suomentaja Laura Beck)
10.20-10.40 Kuisti B-halli

Lukupiirissä Kjell Westö ja Rikinkeltainen taivas
11.20-13.00 Onerva 2. krs

Feministisen sarjakuvan paneeli
12.00-12.40 Auditorio 

Heidi Köngäs: Sandra
12.30-12.45 Tekstiretriitti 1. krs

Laura Gustafsson: Pohja
15.50-16.10 Kallas 

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät
16.40-17.00 Agricola A-halli

Lippuarvonta


Sain messujen järjestäjältä blogipassin lisäksi kaksi messulippua, jotka arvon blogini lukijoiden kesken. Näin osallistut arvontaan: kommentoi tätä tekstiä ja kerro kommentissasi, kuka on mielestäsi mielenkiintoisin esiintyjä tulevilla Turun Kirjamessuilla. Kirjoita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi (tai muu yhteystieto), jotta saan voittajaan pikaisesti yhteyttä ja liput ehtivät ajoissa perille. Vastata voi myös Kirjakimaran Facebook-sivuilla tai Instagramissa kommentoimalla arvontapostausta.

Vastausaikaa on keskiviikkoon 27.9. klo 20 asti.  Tuolloin arvon lippupaketin (2 kpl messulippuja) kaikkien messutärppinsä jakoon laittaneiden kesken ja laitan sähköpostia voittajalle. Jos voittaja on vastannut Facebookissa tai Instagramissa, otan yhteyttä yksityisviestillä. Messuliput lähtevät postissa voittajalle heti torstaina (tai kunhan saan postiosoitteen voittajalta).

Turun Kirjamessujen kanssa samaan aikaan järjestetään myös Turun Ruoka- ja Viinimessut, joihin pääsee tutustumaan samalla messulipulla. Messut ovat auki pe ja la klo 10–18 ja su klo 10–17. Yhden lipun arvo on 16 €.

Onnea kaikille arvontaan osallistuville!

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Noah Hawley: Ennen syöksyä (2016)

Kansi: Anne Twomey.

Alkuteos: Before the Fall.
Suomentaja: Markku Päkkilä (2017).
Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 490.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.


Ennen syöksyä on Fargo-televisiosarjan käsikirjoittajana tunnetun Noah Hawleyn viides romaani. Se on taidokkaasti lento-onnettomuuden ympärille rakennettu jännäri, jossa jahdataan tragedian syitä, mutta pohditaan myös sen seurauksia selvinneiden näkökulmasta. Lisäksi se kommentoi totuudenjälkeistä aikaa ja mediamaailmaa.

Kesä ja loma Martha´s Vineyardissa ovat lopuillaan, ja Batemanien perhe lähtee kotiin New Yorkiin yksityiskoneella. Isä David on mediamoguli, joka on piipahtanut perheensä luona Vineyardissa vain viikonloppuisin. Televisiokanava pitää hänet kiireisenä, joten äiti Maggie on ollut valtaosan kesästä kolmistaan perheen lasten JJ:n ja Rachelin kanssa. Nyt koko perhe on kuitenkin matkassa.

Koneessa ovat Batemanien lisäksi tuttavapariskunta Ben ja Sarah Kipling sekä Maggien yllättäen mukaan kutsuma taiteilija Scott Burroughs. Henkilökuntaa ovat kapteeni, perämies ja lentoemäntä sekä Batemanien turvamies. Kone ehtii lentää vain kuusitoista minuuttia, kunnes se syöksyy Atlanttiin.

Syöksyn jälkeen Scott havahtuu keskellä palavaa merta: veden pinnalla palaa lentopetroli ja ajelehtii koneen osia. Hän löytää Batemanien JJ-pojan ja ui heidät molemmat rantaan. He ovat ainoat selviytyjät koneen yhdestätoista matkustajasta.

Scott on sankari, joka ei oikein itsekään vielä ymmärrä tapahtunutta. Hän löi syöksyssä päänsä, ja muisti temppuilee. Media seuraa häntä kuin hyeenat verivanaa.
Kun ihmiset kohottavat joukostaan jonkun sankariksi, hän menettää oikeutensa yksityisyyteen. Hän muuttuu objektiksi, häneltä riistetään jonkin vaikeasti määriteltävä inhimillinen puoli aivan kuin hän olisi saanut kosmisissa arpajaisissa päävoiton ja herännyt eräänä aamuna pikkujumalana. Hyvän onnen pyhimyksenä. On yhdentekevää, mitä hän itse haluaa. Vain sillä on väliä millainen rooli hänellä on muiden ihmisten elämässä. Hän on harvinainen perhonen, jota pidellään vastoin tahtoaan auringonpaisteessa.
Scottin sankariteko on huikea, lähes epäinhimillinen. Onnettomuus ja Scottin selviytymistarina herättävät lukuisia kysymyksiä sekä tarinan aggressiivisessa mediassa, tapahtumia selvittelevissä viranomaisissa että lukijassa:

Miksi kone putosi? Onko joku koneessa mukana olleista putoamisen takana? Oliko kyseessä terrori-isku? Miten Scott pystyi selviytymään hyisessä vedessä kilometrien matkan olkapää sijoiltaan, vielä poika selässään? Miksi heikosti menestynyt taiteilija-Scott edes oli rikkaiden yksityiskoneen kyydissä, oliko hänellä suhde rouva Batemanin kanssa?

Hawley tuo jännitysjuonen rinnalle mehevää yhdysvaltalaisen nyky-yhteiskunnan kuvausta. Tarina kommentoi yksityisyyden ja julkisen, rikkauden ja varattomuuden sekä totuuden ja valheen kysymyksiä. Totuudenjälkeistä aikaa elävässä yhteiskunnassa faktoja keksitään tai muunnellaan, ja on tärkeämpää, miltä asiat näyttävät kuin se, miten ne oikeasti ovat.

Kirjailijan tausta käsikirjoittajana näkyy romaanin rakenteessa. Alussa on tuhoisa onnettomuus ja Scottin ja JJ:n öinen uinti merellä, ja näitä seuraavat luvut ovat kuin sarjan jaksoja. Ne valottavat yhden henkilön taustoja vuorollaan ja vievät samalla kokonaisjuonta eteenpäin. Henkilöhahmot syvenevät pikkuhiljaa, ja palaset löytävät paikkansa.

Lukijana koukutuin Hawleyn tyyliin niin, että ahmaisin järkäleen parissa päivässä. Jännite säilyy läpi kirjan, vaikka sivuja on lähes viisisataa. Yleensä en lue jännitysromaaneja, varsinkaan kun olen yksin mökillä, mutta Ennen syöksyä ei saanut pelkäämään varjoja tai pimeää metsää. Niinpä se on sopiva jännäri lukijoille, jotka yleensä karttavat jännityskirjallisuutta. Ehkä juuri ennen lentomatkaa valitsisin jonkin toisen kirjan.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Antti Tuuri: Tammikuu 18 (2017)




Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 220.
Oma arvioni: 3/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.


Antti Tuurin Tammikuu 18 on dokumentaarinen ja napakka kuvaus Suomen sisällissotaa edeltäneistä tapahtumista ja sodan alkuvaiheista. Näkökulma on valkoisten, sillä kirjan keskeiset henkilöt ovat toimijoita Ylistaron suojeluskunnassa. Minäkertojana toimii rakennusmestari ja suojeluskuntajohtaja Ahto Sippola, joka tarinan edetessä nousee suojeluskunnan esikuntaan.

Raportinomainen romaani kuljettaa lukijaa ympäri Pohjanmaata. Lähes koko ajan ollaan liikkeellä. Sippola matkustaa reellä kireästä pakkasesta huolimatta, hän käy muun muassa Vimpelin ja Vöyrin sotakouluilla. Suojeluskunnan pitäisi riisua aseista venäläisiä sotilaista, mutta asepula hankaloittaa operaatiota. Sotakouluissakin harjoitellaan heinäseipäiden kanssa aseiden puutteessa.

Tuuri kirjoittaa historiallisiin faktoihin nojaten ja jouhevasti edeten. Tuuri tarkastelee historian käännekohtia paikoin humoristisesti, mikä on Tuurin-lukijoille tuttu sivumaku. Asepulaa pyritään ratkomaan asevaraston seinään sahattavalla reiällä, eikä Vaasan-junan sabotointi aivan onnistu. Sippolan matkoilta kertyy anekdootteja:
Renwall kysyi, kuinka kauan minä uskoin sodan kestävän. Sanoin sen kestävän kolme kuukautta. Senaattori ihmetteli, että osasin niin tarkasti sanoa, koska sota päättyisi, vaikka se ei vielä ollut edes kunnolla alkanut. Selitin, että kolmen kuukauden kuluttua olisi käsillä kylvöaika, ja silloin piti miesten olla kotona: jos satoa ei syksyllä saataisin, ihmisiä kuolisi nälkään vaikka voittaisimmekin sodan. Senaattori kirjoitti muistikirjaansa tämän.

Henkilöt jäävät etäisiksi reportaasimaisen kerronnan vuoksi. Tuuri ei mene kenenkään nahkoihin, vaikka onkin valinnut minä-kertojan selostamaan tapahtumia. Huomio on toiminnassa ja liikkeessä. Taustatyötä on ilmiselvästi tehty ahkerasti: arkistot ja historialliset selvitykset kaikuvat tekstissä.

Suosittelen tarttumaan tähän kirjaan, jos sisällissota ja erityisesti valkoinen näkökulma kiinnostavat.  Jos haluaa lukea sotaromaanin, mutta ei halua upota taisteluihin tai rintamakuvauksiin satojen sivujen ajaksi, niin tämä on kirja paikallaan. Kirja avaa hyvin taktikointia ja joukkojen valmistamista sotatoimiin. Toki tämä menee Tuuri-fanille välipalakirjana.

Tuurista on pikkuhiljaa kehkeytynyt yksi luottokirjailijoistani. Aina en pakahdu ihastuksesta hänen teostensa äärellä, mutta Tuurin kirjaan tarttuessani tiedän, mitä saan: varmaa, vakaata, nasevaa ja taidokasta luettavaa. Ääni ja poljento ovat tuttuja.

Muita Tuureja Kirjakimarassa: Matkoilla Euroopassa, Bospor Express, TaivaanraapijatIkitie, Tenoa soutamassa.

torstai 14. syyskuuta 2017

Kirja vieköön! -illan tunnelmia Savoysta 13.9.

Syksyn ensimmäistä Kirja vieköön! -iltaa vietettiin eilen Savoy-teatterissa. Tämä oli minulle ensikosketus Baba Lybeckin ideoimiin ja luotsaamiin kirjatapahtumiin. Iltamien konsepti on yksinkertaisuudessaan seuraava: Baba haastattelee jokaista kirjailijaa vuorollaan, ja ennen jokaista haastattelua kuullaan monologi kyseisen kirjailijan uutuusteoksesta. Illan ensimmäisen monologin esittää Baba, muut ovat näyttelijöiden esittämiä.




Odotukseni olivat korkealla, sillä illan kirjailijakaartista löytyi monia tuttuja ja kiinnostavia nimiä. Tiesin myös Baban taitavaksi kirjailijoiden haastattelijaksi, koska olen istunut useamman kerran yleisössä, kun hän on jututtanut kirjailijoita Helsingin kirjamessuilla.





Illan ohjelman ensimmäisellä puoliskolla lavalla nähtiin Anni Kytömäki, Kati Tervo ja Selja Ahava. Olen juuri lukemassa Kytömäen Kivitaskun viimeistä kolmannesta, joten Baban monologin teksti oli tuoreena mielessä. Kytömäen luontokuvaus ja vivahteikas kieli heräsivät uudella tavalla eloon ääneen lausuttuna.

Haastattelussa Kytömäki kertoi, miten hän odotti esikoisteoksensa Kultarinnan (2014) jäävän marginaalikirjallisuudeksi. Suosio yllätti, eikä hän uskonut saavansa seuraavaa teosta näinkään nopeasti valmiiksi. Deadline kuitenkin auttoi: hän oli aloittamassa kansatieteen opinnot ja halusi saattaa kirjan mahdollisimman valmiiksi ennen opintojensa alkua.

Luontokartoittajanakin toiminut kirjailija kertoi myös, miten hänen viehätyksensä kiviin on perua lapsuudesta. Kytömäki suhtautuu luontoon intohimoisesti: hän tietää tarkalleen, paljon hänen kirjojensa painamiseen käytetty paperi on vaatinut puuta. Ensimmäisen kirjan tuotoilla hän onkin hankkinut itselleen tätä alaa isomman metsätontin, joka on nyt suojeltu. Hän selosti myös luonnossa ja arkistoissa tekemäänsä taustatyötä. Saimme kuulla, että Kivitaskun tapahtumapaikat ovat fiktiivisiä, mutta niillä on todellisessa luonnossa esikuvia.

Kati Tervo valotti niin ikään Iltalaulajaa varten tekemäänsä taustatyötä. Hän on muun muassa tutustunut ihmisiin, jotka asuvat Murolessa, romaanin tapahtumapaikalla. Vaikka Iltalaulaja on fiktiivinen romaani, Tervo pitää faktojen täsmällisyydestä. Oli mielenkiintoista kuulla, miten romaania rytmittävät kirjeet taiteilija Elleniltä hänen siskolleen pohjautuvat todelliseen kirjeenvaihtoon.

Vera Kiiskinen tulkitsi Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa -romaania monologissaan niin, että sain kylmiä väreitä. Ahavan teksti toimi maagisesti lavalla. Haastattelussaan Ahava kuvasi kirjan kirjoitusprosessia valtameressä ajelehtimiseksi. Vastarantaa ei näkynyt, kaikki tutut käsitteet olivat murentuneet. Hän myös painotti sitä, että vaikka hän oli kirjassaan avoin, niin se ei tarkoita sitä, että hän haluaisi olla omasta elämästään avoin. 


Kristiina Halttu ja Liksomin Everstinna.

Väliajan jälkeen vuoroon pääsivät Rosa Liksom, Tuomas Kyrö ja Eero Huovinen. Kristiina Haltun meänkielinen monologi johdatteli Liksomin Everstinnan maailmaan. Yhden yön kestävässä monologiromaanissa on väkevät teemat: fasismi ja perheväkivalta. Se sukeltaa koko 1900-luvun historiaan. Odotan malttamattomana teoksen lukemista! Kirja huutelee jo tuossa pöydällä puoleensa, mutta koetan vielä malttaa mieleni: olen menossa Turun kirjamessuille bloggaajaksi Liksomin kirjaa käsittelevään lukupiiriin ja haluan kirjan olevan silloin tuoreessa muistissa. Hyvää kannattaa odottaa!

Taisto Oksanen hyppäsi Mielensäpahoittajan nahkoihin ja antoi palaa Suomen vaakunan idioottimaisuudesta. Hahmon luoja Tuomas Kyrö saikin astella lavalle raikuvien aplodien saattelemana. Kyrö kertoi juron ja hellyttävän Mielensäpahoittajan tuoreimmista kuulumisista. Maailmanvalloitus on käynnissä Etelä-Koreaa (!) myöten ja toista elokuvaa kuvataan parhaillaan. Ensimmäisen Mielensäpahoittajan äänikirjana kuunnelleena olen pitkään ajatellut, että yksi tätä lajia riittää. Jokin Mielensäpahoittajassa kuitenkin kiehtoo. On huikeaa, miten jokin kirjallinen ilmiö on noussut koko kansan tuntemaksi. Mielensäpahoittajan Suomi taitaa sittenkin päätyä lukuun.

Viimeinen vieras Eero Huovinen yllätti huumorintajullaan ja sanailullaan. Emerituspiispa intoutui jopa imitoimaan Donald Trumpia! Huovinen puhui etenkin armosta. Hänen uudessa esseekokoelmassaan Parhain päin on teksti, jossa hän käsittelee Amazing Grace -kappaletta ja sen sanomaa. Ilta päättyi luontevasti Ilkka Merivaaran koskettavaan mies ja kitara -esitykseen tästä parisataa vuotta vanhasta kappaleesta. 




Lämminhenkinen tilaisuus lunasti odotukseni kirkkaasti. Kirjallisen talk show´n katsomossa sai nauraa, liikuttua ja innostua kirjallisuudesta. Minulle ennestään tuttujen kirjojen monologeista ja haastatteluista sain ymmärrettävästi vähän enemmän irti kuin vieraiden teosten käsittelystä. Toisaalta into tarttua näihin vielä vieraisiin teoksiin kasvoi. Ja bonuksena sain vierustoverilta pari hyvää kirjavinkkiä! Kiitos Riitta: Raymond Carverin runot ja novellit kuulostavat tutustumisen arvoisilta.

Seuraavat Kirja vieköön! -illat järjestetään Savoyssa 7.11. ja 13.12.



***
Lippu tilaisuuteen saatu järjestäjältä.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Kati Tervo: Iltalaulaja (2017)

Kansi: Päivi Puustinen.

Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 204.
Oma arvioni: 3½/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.

Iltalaulaja kertoo taiteilija Ellen Thesleffin viimeisestä kesästä rakkaalla kesähuvilallaan Casa Biancassa Ruoveden Murolessa. Hämeen sydämessä sijaitseva Valkoinen talo on aikojen saatossa rapistunut, ja taiteilijakin alkaa huomata oman raihnaisuutensa. Eletään vuotta 1945. Ellen saa kesäapulaisekseen paikallisen Taimin, ujon hämäläistytön. Arka Taimi haaveilee niin ikään taiteilijuudesta:

Taimi oli aina pelännyt kuolemaa niin paljon, että häntä pelotti elää. Hän ajatteli, että kun hän oppisi maalaamaan, niin hän oppisi hengittämään. Hän kuvitteli, että kuolemanpelko unohtuisi, kun hän tarttuisi väreihin ja rupeaisi tekemään kuvaa. Veri virtasi hänessä, sydän sykki kaulalla, ranteissa. 

Toiveet taiteelle omistautumisesta ovat maalaistalon tyttärelle kovin epärealistisia sodanjälkeisessä Suomessa. Kesä taiteilijan piikana on eräänlainen unelmien täyttymys, sillä näin Taimi saa olla lähellä ihailun kohdettaan ja tarkkailla tämän tekemisiä. Ellenin luona voi hetkeksi unohtaa äidin, jonka mieltä varjostaa edelleen höyrylaiva Kurun onnettomuus, ja alkoholisoituneen isän.

Kauniina kesäpäivinä Taimi soutaa taiteilijan saareen maalaamaan, sillä luonto inspiroi ikääntyvää maalaria. Ellen sekoittaa paletilleen usein laventelin ja syreenin sävyjä. Ennen hän maalasi paljon virtaavia vesiä, mutta tänä kesänä erityisesti linnut kiehtovat:

Ellen ihasteli jokaista lintua, kerttusta, tiaista, sieppoa, rastasta joka pihapuun oksilla pyrähteli, rantasipiä joka kivellä keikkui, lokkia joka järven yllä kirkui. Linnut hypähtelivät lähelle, lennähtivät kädestä murusia rohmuamaan, eivät pelänneet, eivät säikkyneet. 

Maalaamisen lisäksi Ellen tekee kävelyretkiä lähitienoille ja kirjoittaa kirjeitä sukulaisille ja tuttaville. Taimi saa toimia kirjeiden postittajana. Ellen myös ikävöi menneitä aikoja niin Valkoisessa talossa kuin Italiassa. Erityisesti kuollut sisar nousee herkästi ajatuksiin. Tunnelma onkin usein kaihoisa, jotenkin utuinen. Välillä myös räiskyy ja kirosanat sinkoilevat, sillä taiteilija osaa olla itselleen ankara.

Tervo maalaa tekstissään taitavasti sodanjälkeistä ajankuvaa: gramofoni soi, korviketta juodaan ja kirjeet ovat ensisijainen yhteydenpitoväline, vaikka huvilassa toki on telefooni. Myös kielessä Tervo pyrkii olemaan ajalle uskollinen. Huvilassa on fiinit lautaset, eikä rapistuvaa huvilaa ole aikoihin remonteerattu. Ellen katselee altaanilta järvelle, ja juhlan kunniaksi syödään forellia. Ellen haaveilee karljohaneista. Taimin hämäläismurre on toimiva kontrasti Ellenin ruotsin sävyttämälle kielelle. Nautin kielen kekseliäisyydestä, ainoastaan sanajärjestyskikkailut ärsyyntymään saivat.

Iltalaulaja herätti kiinnostukseni Ellen Thesleffiin, haluan tietää enemmän ja syvemmin taiteilijasta. Tervon kirja kun on fiktiivinen kurkistus hyvin lyhyeen ajanjaksoon Thesleffin elämässä. Mikä iloinen yllätys olikaan, kun kirjaa lukiessani sain kuulla, että ensi viikolla ilmestyy Teokselta Hanna-Reetta Schreckin kirjoittama elämäkerta Minä maalaan kuin jumala: Ellen Thesleffin elämä ja taide. Mahtavaa! Pääsen siis lukemaan lisää mielenkiintoisesta persoonasta piakkoin!

Kirjan jälkeen luin Kati Tervon haastattelun, jossa hän kertoi tätinsä tarinan toimineen romaanin innoittajana. Tädillä oli ollut vahvoja taiteilijahaaveita, mutta hän ei saanut toteuttaa niitä. Haaveiden kariutuminen on Tervon mukaan kenties yksi syy siihen, että täti sairastui skitsofreniaan. Toisaalta myös Tervolla itsellään on ollut taiteilijahaaveita, joten Taimin hahmossa voi nähdä myös hänen tuntemuksiaan. Lisäksi Tervojen mökki sijaitsee Murolessa, saman vesistön äärellä kuin Casa Bianca.

Iltalaulaja päätyi luettavakseni Kirja vieköön! -tapahtuman johdosta. Tervo nimittäin on yksi kuudesta kirjailijasta, jotka nousevat tänään Savoy-teatterin lavalle Baba Lybeckin kanssa. Odotan mielenkiinnolla, mitä Tervo ja Lybeck kirjasta keskustelevat ja minkälaisen monologin näyttelijä kirjasta esittää. Raportoin illasta tänne blogiin myöhemmin tällä viikolla!

Kati Tervon uutukaisesta on kirjoittanut myös Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja. Osallistun Iltalaulajalla #taiteilijaromaani-haasteeseen.

torstai 7. syyskuuta 2017

Ennakkotunnelmia Kirja vieköön! -illoista




Baba Lybeckin luotsaamat Kirja Vieköön! -kirjallisuusillat Savoy-teatterissa jatkuvat. Ensimmäiset kolme tapahtumaa järjestettiin keväällä, ja nyt syksyllä on niin ikään luvassa kolme iltamaa. Illat ovat Kirja-Suomi 2017 -juhlavuoden päätapahtuma.



En ollut paikan päällä kevään tapahtumissa, mutta olen lukenut mielenkiintoisista keskusteluista ja koskettavista kohtaamisista muista kirjablogeista. Niinpä ilahduin suuresti, kun sain kutsun Baban järjestämään Bloggaajatapaamiseen kuulemaan syksyn ohjelmistosta ja tapaamaan muita bloggaajia.

Tilaisuus järjestettiin eilen Original Sokos Hotel Presidentin Bistro Manussa, jossa pääsimme testaamaan Manun illallisen. Erityisesti mieleeni jäivät paikan välitön tunnelma, sympaattinen keittiömestari ja pääruoan mehevä kasvispihvi.

Ruhtinaallisten tarjoilujen ja kirjakeskustelujen lomassa kustantajien edustajat kertoivat syyskuun kirjaillan kirjoista ja toiminnanjohtaja Laura Karlsson kertoi Kirja-Suomi 2017 -hankkeesta.

Opin muuten illan aikana, mistä sanonta "Tulee kuin manulle illallinen" juontaa juurensa. Sillä ei olekaan mitään tekemistä edesmenneen presidentti Koiviston kanssa, kuten olin luullut, vaan manu tarkoittaa tässä mestaria. Entisaikaan kun taloissa kiertäville mestareille katettiin automaattisesti illallinen.

Syksyn ensimmäinen ilta Savoyssa onkin jo ensi viikolla! Keskiviikkona 13.9. teemana on "Elämä kirjassa". Tuolloin lavalla nähdään kirjailijat Anni Kytömäki, Kati Tervo, Selja Ahava, Rosa Liksom, Tuomas Kyrö ja Eero Huovinen. Monologeja kirjailijoiden uutuusteoksista esittävät näyttelijät Milka Ahlroth, Vera Kiiskinen, Kristiina Halttu, Taisto Oksanen ja Ilkka Merivaara.


Syksyn ensimmäisen iltaman kirjakattaus.

Mukana on siis joukko toinen toistaan kiinnostavampia kirjailijoita! Heidän uutuuksistaan olen ehtinyt lukea ja blogata vasta Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa -romaanin. Ennen ensi keskiviikkoa yritän ehtiä lukea ainakin Kytömäen Kivitaskun, sillä olen kuullut siitä hurjasti hyvää: eilenkin moni bloggaaja nosti sen viime aikojen merkittävimmäksi lukukokemuksekseen. Myös tänään ilmestyvän Rosa Liksomin Everstinnan lukemista odotan jo kovasti, sillä olen menossa Turun Kirjamessuille bloggariksi lukupiiriin, jossa käsitellään tuota kirjaa.

Syksyn kaksi muuta kirjallisuusiltaa pidetään 7.11. ja 13.12. Näiden tapahtumien kirjavieraat ja teemat julkistetaan myöhemmin.

Annetaan kirjan viedä!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...